Tapahtui vuosia sitten. Olin mieheni kanssa kylässä ystäviemme luona. Tavan mukaan meidät pian ohjattiin keittiöön tarjoilujen ääreen. Kysymys kuului ’juottehan kahvia?’ Vastasin, että ottaisin vaikka vettä, kiitos. Vettä, miksi? Mulla tulee kahvista vähän huono olo, joten juon mieluummin vettä. ’Etkö kuitenkin joisi edes yhden kupin meidän kanssa?’ Olin hetken hiljaa.
Oli aika, jolloin annoin vastaavanlaisten jatkokysymysten täysin ohjata päätöksiäni ja tekojani. Pitkään toimin niin ymmärtämättä sitä, mutta vähitellen aloin kiinnittämään huomiota toimintatapaani. Kunnes tajusin toimivani ajoittain tietoisesti itseäni vastaan. Eihän siinä ole mitään järkeä! Ei niin. Oivallus tuntui mahdottoman suurelta asialta ja siitä lähtien olen vastaavissa tilanteissa pyytänyt innoissani vettä. Saisinko mieluummin vettä, kiitos. Siitä tulee minulle parempi olo 🙂